Huomasin lokakuussa 2017 erään viikon alussa mysteerisiä alavatsakipuja, jotka aluksi jätin huomiotta. Alavatsakipujahan tulee ja menee verrattain usein kohdullisille ihmisille, ja useimmiten muutaman päivän myllättyään ne poistuvat. Tämä kipu ei poistunutkaan, vaan eteni nopeasti niin kovaksi, että jo torstaina töissä oli hankalaa selviytyä kävelemisestä ja kyykistelystä, jota teemme paljon. Lauantaina muistan ihmetelleeni ääneen työkaverille, että on tosi outo olo vatsassa kipujen myötä, koska tuntuu kuin kohdussa olisi joku syvänmerenkrotti, joka piikittelee evillään ja koittaa syödä tietään ulos vatsasta. Hän totesi liikkeellä olevan jotain vatsatautia, joten jätin asian miettimisen sikseen.
13.9.2014, Winchester, Englanti
Viikonlopun aikana kivut yltyivät niin kovaksi, että maanantaina menin lääkäriin kipujen selkeästi ollessa epänormaalin kovat ja erilaiset aikaisempiin kipuihin verrattuna. Lääkäri totesi sen olevan mitä luultavimmin virtsarakon tai kohdun tulehdus, koska tulehdusarvot olivat koholla ja lämpö yli asteen normaalia korkeampi. Sain antibiootit ja söin kuurin, mutta kipu ei hävinnyt minnekään kuurin aikana tai sen jälkeen. Menin viikkoa myöhemmin uudelleen lääkäriin. Lääkäri oli hämmentynyt oireiden pysymisestä, sillä ne antibiootit, jotka sain, olivat normaalia vahvemmat ja niiden olisi kuulunut tehota. Hän ehdotti gynekologille menoa, ja kysyi, menenkö julkisen kautta mutta siinä saattaisi mennä viikko, vai maksaisinko itse yksityisen, kun sellaiselle pääsisi samana päivänä. Valitsin ilman muuta yksityisen, koska tässä vaiheessa ajattelin, että se summa on parempi maksaa ja tulla äkkiä kuntoon, jotta pääsen mahdollisimman pian takaisin töihin ja olisin terve matkatessani valmistujaisseremoniaani, joka olisi saman viikon perjantaina.
13.9.2014, Winchester, Englanti
Gynekologi, jonka vastaanotolle päädyin, vain tuhahteli kysellessään mitä oireita on ja kertoessani, mitä kaikkea on esiintynyt. Tulehdusarvoista hän totesi ettei niistä tarvitse olla huolissaan, ne nousee ja laskee kaikilla (mikä kuulosti korvaani erikoiselta, mutta uskoin tottakai, kun kuulin sen terveydenalan ammattilaisen suusta). Muihin oireisiin, kuten kipuihin tai kohonneeseen kehon lämpötilaan hän ei sanonut mitään tuhahtelua kummempaa. Kysellessään perussairauksia kerroin, että minulle on diagnosoitu PCOS. Hän kysyi kuka on taudin minulle todennut, ja sanoin että hänen kollegansa samaisessa Mehiläisen vastaanottopisteessä viisi vuotta sitten, ja että sitä hoidetaan hormonilääkkeillä oireiden vähentämiseksi. Gynekologi edessäni vain katsoi minua ja sanoi, että kohdallani on varmasti tehty virhediagnosointi, eikä minulla voi olla PCOS:ää, ja että hänen kollegansa on varmasti erehtynyt luulemaan kuukautiskipuja tai muuta vastaavaa siksi taudiksi. Kuulosti hieman oudolta, kun tosiaan viisi vuotta sitten värkit ultrattiin ja olin tämän aikaisemman gynekologin mukaan ihan selvä tapaus, ja nyt tämä edessäni istuva gynekologi halusi kumota diagnoosin pois ihan vain tuijottamalla minua vaatteet päällä istuessani hänen edessään vastaanotolla.
21.9.2014, Winchester, Englanti
Tämä gynekologi siten mietti, että varmaan se pitää ultrata kuitenkin, ja maatessani jo pöydällä ilman alapäävaatetusta hän rupeaa miettimään että voisinkohan olla raskaana, tai että minulla on varmasti syfilis. Sanoin että se ei ole mahdollista, sillä en ole harrastanut seksiä. Gynekologi sitten hetken tuijottaa minua, ja sanoo sitten ääneen "ai, no tuskin se sitten on mikään sukupuolitauti." Oli hetken hiljaisuus, ja hän avasi sanaisen arkkunsa kysyen "vai mitä mieltä itse olet?" Hämmennyin tästä aika pahasti, että mitä tämä kysymys nyt oikein meinaa, eihän se ole mikään mielipidekysymys! Totesin vaan että eikös se aika epätodennäköistä ole saada sukupuolitauti ilman aktia, johon hän vain kohautti olkiaan alkaen tehdä ultratutkimusta. Survoessaan sitä keppiä hän vain kysyi sattuuko, ja johon kivun ollessa niin voimakas survomisen johdosta yhteen puristettujen hampaideni välistä sanoin että sattuu paljon. Gynekologi ei noteerannut vastaustani mitenkään, vaan survoi vain entistä enemmän, tähtien välkkyessä silmissäni. Ultrauksen ollessa ohi tämä "ei sinulla voi olla PCOSää" muuttui muotoon "no voihan sinulla sittenkin olla PCOS, mutta ei se ole mitenkään varmaa." Hän tosiaan ignoorasi koko tämän ajan sen kivun minkä takia edes tulin hänen vastaanotolleen, esittämättä siitä minkäänlaisia kysymyksiä, ja totesi vain, että ei minulla ole mitään poikkeavaa (sinänsä hyvä uutinen, ettei ainakaan ollut mitään kasvainta tms.).
21.9.2014, Wichester, Englanti
Ohjattuaan minut takaisin pöytänsä ääreen hän vain totesi, että ei minua mikään vaivaa. Hän kirjoitteli jotain papereihinsa ja kysyi ohimennen iän ja pituuden että paljonko painan. Kerrottuani painon hän hetken aikaa tuijotti minua, ja laski sitten painoindeksini. Siitä alkoi läksytys että olen sairaalloisen ylipainoinen (kas kummaa kun ei huomannut sitä aikaisemmin) ja että minun pitäisi yrittää kävellä ainakin 10 000 askelta päivässä ja käydä ostamassa uusi lautanen, joka olisi nykyistä pienempi ja syödä vain siltä ruokaa. Vastasin hänelle että yleensä kävelen 15 000 askelta päivässä, joskus jopa 25 000 kun pitää kunnollisen lenkkipäivän, mutta että nyt en pääse edes kymmeneen tuhanteen kipujen takia. Hän jatkoi tuijottamistaan, ja sanoi, että kannattaa kävellä rappusia pitkin liukuportaiden sijaan, johon totesin jo koittaeni tehdä niin yleensä terveenä. Sitten hän kysyi, olenko koskaan harkinnut salille menoa, johon vastasin että kävin säännöllisesti neljä kertaa viikossa salilla, ja nyt sen ollessa tauolla kun en muutettuani Suomeen ole vielä löytänyt itselleni salia, olen tehnyt lihashuoltoa kotona käsipainojen ja oman painoni toimiessa vastuksena, mutta että nyt sekin on jäänyt vähemmälle, koska suoran sanottuna kaikki tuo yllyttää kipuja suuremmaksi, ja haluaisin olla edes jollakin tasolla kävelykykyinen. Hän vain hetken tuijotti, ja totesi sitten: "no jaa, eipä tässä mitään selvinnyt. Pidä viikon tauko hormonilääkkeestäsi, se voi viedä kivut pois." Kysyin että miten se niin toimii, ja hän vain huokaisi että kokeile nyt vaan, saatat yllättyä. Kysyin vielä että mitenkäs töihin paluun kanssa, kun sairasloma loppuisi juuri sinä päivänä, kun olin gynekologilla. Hän vain hymyili minulle todeten, että enhän minä nyt voi kotiinkaan jäädä makaamaan, vai mitä mieltä itse olin. No, minä sitten poistuin vaitonaisena vastaanotolta, ja ratikkaan päästyäni purskahdin itkuun, sillä oli vahvasti olo, että nyt ei mennyt ihan nappiin, ja oloni oli erittäin vähätelty ja jopa parjattu, ja maksoin tuosta lystyistä vajaat 135 euroa. En saanut mitään apua tai vastauksia kipuihin tai miten päästä niistä eroon, pelkkää iänikuista läskikeskustelua ja epäilyksiä rehellisyyteni suhteen, kun sanon etten ole harrastanut seksiä, vähättelyn lisäksi. Kerroin tästä perheelleni kotiin päästyäni, ja he käskivät ottaa heti yhteyttä lääkäriin. Kerättyäni itseäni pari tuntia, tein niin ja sain heti ajan seuraavalle päivälle työterveyden kautta. Tämän lääkärin mielestä kohonneet tulehdusarvot kipujen ja kohonneen kehonlämpötilan kanssa eivät todellakaan olleet mikään sivuutettava asia, ja hän määräsi kaksi kovempaa antibioottikuuria päällekkäin, että varmasti se, mikä kehoani vaivaa, saataisiin häädettyä pois. Hän myös käski minut välittömästi ultraan, missä tutkittiin kaikki loput sisäelimet. Mistään ei löytynyt kipua selittävää löydöstä. Olin ottanut hormonilääkitykseen viikon tauon gynekologin neuvojen mukaan sekä söin kaksi antibioottikuuria loppuun, mutta sen viikon aikana ei tapahtunut kivuille mitään, ne pysyivät koko ajan kovina ja pahenivat kaikenlaisesta liikkeestä ja julkisten liikennevälineiden tärinästä.
21.9.2014, Wichester, Englanti
Kuurit syötyäni menin taas seuraavan viikon maanantaina työterveyslääkäriin (tällä kertaa eri lääkäri kuin kahdella edellisellä kerralla), ja tämä lääkäri totesi, ettei ole mitään tehtävissä enää heidän resursseillaan, ja hän kirjoitti lähetteen Meilahden sairaalan sisäelinosastolle lisätutkimuksia varten. Sairaslomaa hän kirjoitti saman viikon torstaihin asti, ja torstaina mietin, miten typerää tämä veivaaminen on, mä menen töihin, ei se kipu voi töitä estää kun niitä on ennenkin tehty kroppa kipeänä. Menin siis perjantaina pyhäinpäivähulinaan myyntihommiin nappaillen buranaa (joka ei tehonnut kipuihin mitenkään), ja se oli erittäin raskas ja kivulias päivä. Onneksi välissä oli pyhäinpäivän takia vapaata, ja suuntasin maanantaina levättyäni täysin liikkumatta kaksi päivää takaisin töihin. Siitä huolimatta työpäivä oli niin raskas ja kivulias, että menin välillä vessaan puremaan hammasta yhteen, etten kiroilisi asiakkaiden edessä ääneen, vaan jaksaisin hymyillä. Työpäivän jälkeen olin niin kipeä, etten meinannut saada unta, ja heräilin kipuihin pitkin yötä nukkuen välissä aina vähän. Tiistaina heräsin aikaisin syömään särkylääkettä toivoen sen tepsivän, mutta se ei auttanut mihinkään. Soitin puoliltapäivin pomolle etten ole työkykyinen tänään, voinko levätä päivän ja tulla vasta huomiseen vuoroon. Pomo sanoi suoraan että ei käy, sun pitää mennä uudelleen lääkäriin kun et ole selvästi työkykyinen, kun se kipu tuskin menee päivän levolla ohi kun ei se mennyt aikaisemminkaan. Totesin että pomo on varmasti oikeassa, ja sovittiin seuraavakin päivä saikkupäiväksi (pomo oli tosi reilu ja ihanan suorapuheinen, rispektit hänelle!).
26.9.2014, Winchester, Englanti
Pomo oli oikeassa, kivut eivät kadonneet minnekään, ja soitin taas työterveyteen saaden soittoajan seuraavalle päivälle taas eri lääkärille. Hän käski mennä päivystykseen omalle terveysasemalleni kipujen takia, joten suuntasin Kallion terveysasemalle. He sanoivat että heillä on liikaa potilaita jonossa eivätkä kerkeäisi hoitamaan minua, joten he passittivat minut suoraan Haartmannin sairaalaan. Haartmannissa kerroin viime viikolla kirjoitetusta lähetteestäni Meilahteen, mutta että minuun ei oltu otettu yhteyttä seitsemän päivän aikana vaikka niin sanottiin tehtävän työterveydestä. Ystävällinen ja avulias virkailija sairaalan vastaanotossa otti sinne yhteyttä, ja sai tietää, että Meilahti oli ohjannut lähetteen jonnekin HUSille, koska heidän mielestään HUS olisi parempi paikka hoitamaan sitä. Nyt ei kuitenkaan ollut tietoa, missä lähete meni. Kysyin että miten minun sitten pitäisi menetellä, kun Mehiläisessä työterveyshuolto sanoi ettei heillä olisi resursseja hoitaa, ja Kallion tereysasema lähetti minut Haartmanniin, sillä tarvitsin sairauslomatodistukselle jatkoa, ja olin todella väsynyt tuohon pompotteluun ympäriinsä (jo tässä vaiheessa kolme viikkoa myöhemmin, voi vitsit kun olisin tiennyt silloin miten kauan tämä vielä jatkuu!). Virkailija mietti hetken, ja laittoi minut mukisematta päivystyslistalle, että pääsisin varmasti näkemään lääkäriä saman päivän aikana ja hoidettua paperiasiat työpaikkaa varten oikealle tolalle. Siellä sitten istuin päivystyksessä neljä tuntia, ja otettiin taas toistamiseen virtsanäyte, tulehdusarvot, mitattiin lämpö (tällä kertaa jo 37,8 eli yli 1,5 astetta korkeampi, mitä se minulla normaalisti on) sekä laaja verenkuva lääkärin tutkimusten jälkeen. Syytä ei vieläkään löytynyt useamman tunnin tökkimisen jälkeen, ja tämä lääkäri epäili, että minulla voisi olla munuaiskiviä kivun alavatsapainotteisuudesta johtuen. Hän käski minut ultrattavaksi Kätilöopistolle.
21.9.2014, Winchester, Englanti
Aika ultraan oli vasta muutama päivä myöhemmin seuraavana maantanaina, ja tutkimuksen jälkeen rupesin soittelemaan saatujeni ohjeiden mukaisesti, että mistä kuulen tulokset. Haartmanniin soitettuani minut ohjattiin soittamaan HUSiin koska "se on kaupungin asia", ja HUSista sanottiin, että he hoitivat vain ultraamisen Kätilöopistolla ja jatko on Haartmannin asia. Soitin takaisin Haartmanniin josta uusi henkilö ohjasi minut vaihteen kautta toiseen numeroon, josta sanottiin että he eivät hoida tätä asiaa vaan se lääkäri, joka ultran on määrännyt. Kerroin sen olleen juurikin Haartmannin päivystyksessä olleen lääkärin määräämä, ja he vastasivat sen jälkeen, että siinä tapauksessa vastaukset tottakai kuullaan omalla terveysasemalla, ei missään sairaalassa. Koitin tämän jälkeen soittaa Kallion terveysasemalle, ja sieltä ei vastannut kukaan. Soittopyynnön jätettyäni minulle onneksi soitettiin vielä saman päivän aikana takaisin, ja säin lääkärinajan tuloksien kuulemista varten. Nolosti purskahdin itkuun hänen edessään, mutta tämä mukava lääkäri vain sanoi kyynelten olevan ymmärrettävissä, että tottakai tällaiseen tilanteeseen ja epävarmuuteen voi väsyä. Hän kertoi tulosten olevan täysin normaalit, ja kehoitti minua vielä kerran olemaan yhteydessä työterveyteen, sillä työterveyden pitäisi kyllä hoitaa tämä minun tilanteeni, ja sanoi että voisin koittaa saada omalääkärin, joka hoitaisi minua ettei aina tarvitsisi selittää kaikkea uudelleen uudelle naamalle. Tässä vaiheessa olin tosiaan paria päivää lukuun ottamatta kuukauden sairaslomalla, kipujen pahentuessa pikkuhiljaa.
Seuraavassa postauksessa kerron lisää, miten tilanne tästä eteni.
(kuvituskuvat ovat ensimmäiseltä kahdelta viikolta muutettuani uuteen maahan uuteen kotiin.)
